Saunavaunu

15.5.2018

Terassi auki

Pihalla on lämmintä hellelukemat, joten on aika avata terassi. 
Kummasti keveni mökin ilme, kun saa hieman ilmaa (ja valoa).


28.4.2018

Valoa tupaan

Projekti ei ole talven aikana edistynyt, koska tupa on kylmillään, eikä tohdi pitää lämpöjä päällä. Pimeäkin on ollut.
Pimeyteen tuli ratkaisu ikkunan myötä, ensin saunan ikkuna. Karmisyvyys saunassa on 80 mm, koska sisäpuolella on paneeli. Tietysti se ainoa pitkä pistosahan terä katkeaa sahatessa ja rosvosaha ei oikein ole se paras työkalu tuohon tarkoitukseen.
Muut ikkunat lienevät helpompia, koska 50 mm elementtiin ylettyy sirkkeli.

Tyhjä taulu, siihen voi vaikka piirtää
Kokeillaan ensin monitoimilaitetta

Kaikkein siistein reikä tuli sittenkin rälläkällä, kun ensin mittasin paikan toiselta puolelta. Sitten porasin piirroksen nurkkiin reiät ja toiselta puolen piirsin viivat ja sitten rälläköin molemmin puolin.

Seuraavaksi ikkunapokien valmistus. 42x42 cm kaksikerros-laminaattielementit ovat jo tovin odottaneetkin.



20.12.2017

Ulko-ovi asennettu

Talvi, pimeys ja kaikenlaiset tekosyyt ovat pidätelleet saunavaunuprojektia.Tänään sain yhden ison ongelman kampitettua ja ulko-oven paikoilleen.

Nyt pääsee sisähommia tekemään lämpimässä. Sisällähän on eristeet paikallaan sekä katot ja lattia, joten lämpö pysyy torpassa.

Kafista jäi kannellinen IEC -pistorasia, joka löysi paikkansa uusiokäytössä. Saa sähköä tupaan tarvittaessa.



Lupasin itselleni joulusaunan, mutta onneksi vuosiluvusta ei ollut puhetta.

Saunaan on lattia ja kiuas hormeineen asennettu, mutta siitä revohkasta kuvia, kunhan olen saanut sisätilat siivottua. On kuin pommi olisi räjähtänyt, kun kaikenlaista rakennusjätettä kertyy ahtaisiin sisätiloihin.

9.10.2017

Koeajolla

Käänsin vaunun toisinpäin, jotta päivänvalo osuisi hieman paremmin oviaukosta. Onhan tuo hulppea ilmestys, painoa oli sen verran, että käsipelissä sai käännettyä paikallaan, vaikka teli hieman harasui vastaan.